Tiistai-iltapäivän tunteina oli luvassa vapaamuotoisia Crossculture Communication -tunteja. Tällä kertaa lähdimme opettajamme Ting Tingin kanssa käymään tea housessa. Bussilla päästelimme kielletyn kaupungin länsipuolen puistoon, jossa tea house sijaitsi. Itse puistossa oli muutama kuvan arvoinen näkymä, mutta sateen vuoksi jäi enimmät kuvat ottamatta.

Itse tea house taisi olla Pekingin vanhimpia ja tunnetuimpia tapaamispaikkoja, jossa poliitikot ja ylempi herrasväki hieroi tuttavuutta ja piti yllä profiilia. Kuuden hengen voimin istuimme pöytään ja ihmettelimme kun tarjoilija suoritti seremoniamaisen teen valmistuksen. Purut kuppiin ja ensimmäiset kuumat vedet oli vain purujen herättelyyn ja kuppien lämmitykseen. Huljuttelun jälkeen kaikki kupit kaadettiin puisilla pihdeillä tyhjäksi. Toisella kertaa tee kaadettiin kapeisiin ja korkeisiin kuppeihin, joihin päälle laitettiin normaali kuppi kanneksi. Koko systeemi käännettiin itse ylösalaisin ja pöydän taitavimmat, allekirjottanut mukaanlukien, selvisivät tehtävästä tippaakaan läikyttämättä. Tämän jälkeen koeputkimaista kuppia pyöriteltiin käsien välissä, haisteltiin aromeja ja annettiin terveellisten höyryjen päästä silmiin. Itse teekuppiin tartuttiin lohikäärmeen kouralla, eli kolmella sormella ja hameväen kuului pitää pikkusormi pystyssä. Kuppiin mahtui antimia noin 3 pullonkorkin verran, eli noin 1 suullinen. Ensimmäinen kupillinen juotiin kolmella kulauksella, joissa 2 ensimmäistä valmisteli suun makunystyröitä ja vasta kolmannella kulauksella teen oikea maku tuli esiin.

Astetta monimutkasempi tee hetki oli siis kyseessä ja aina kun kupin kumosi naamaan niin tarjoilija täytti sen heti uudestaan. Kahta eri tee laatua maisteltiin, joista toinen meinasi nousta ylös jo neljännen kumpin jälkeen. Teeleipänä nautimme opettajamme tarjoamia kurpitsa-, viherpapu- ja punapapuleivonnaisia. Yllättävän hyvin sopivat teen kanssa yhteen.

Kyseisen visiitin aikana nautimme arviolta noin 30 kupillista teetä, tutustuimme historiikkiin ja soitimme king size -kokoista kannelta.

Keskiviikkona oli iltaohjelmassa hot pot-ruokailua ja amerikkalaisen Kevinin kaksoisveli Brian oli saapunut kiinaan yllätysvisiitille. Pojilla oli sen verran samaa näköä, että kun Brian esiintyi Kevininä muutaman tunnin ajan, niin ei kukaan huomannut mitään eroa. Illalla yllätysvisiitti paljastettiin Kevinille ja juhlathan siitä sitten syntyi. Lähtivät pojat vielä kapakkiin illan päälle, mutta päätettiin jäädä kiltisti hotellille Jonnen kanssa. Josko sitten lauantaina vaikka lähtis liikekannalle.

(Matalista kupeista juotiin ja korkeista haisteltiin)

(Possun muotosia kurpitsa teeleipiä)

(Teetarjoilija soitti perinteisen veisun jykevällä kanteleella)

(Vasemmalla Kevin, oikealla Brian. Vai miten meni...?)