Viime perjantaina oli tosiaan syntymäpäivät allekirjoittaneella ja sen kunniaksi ajattelin tarjoilla kakkua kavereille ja hotellin henkilökunnalle. Lähimmästä leipomosta olin jo käynyt ostamassa 4 erillaista kakunpalaa, joista oli tarkoitus valita yksi. Näyttivät erittäin komeilta, mutta maku puuttui kaikista. Niinpä matkustin korttelin kauemmas Hollyland- leipomoon, joka oli paikallisen standardin mukaan kallis. Löysin helkkarin hyvät kakut ja ostin 3 kpl, joista köyhdyin 19 €.

(Synttärikaakut)

Ensimmäisenä löin henkilökunnalle kupit teetä käteen ja leikkelin kaikille lautasellisen kakkua. Kovasti ihmettelivät, mutta eivät panneet pahakseen.

Ilma oli komein tähän astisista päivistä. Aurinko mollotti, vähän tuulta ja hemmetin lämmin. Lähdimme katsastamaan Yuyuantan puistoa, joka on tällä hetkellä erittäin suositti, koska sadat kirsikkapuut kukkivat kauneimmillaan. 10 yuania maksoi sisään ja kun portista pääsi sisään, niin väkeä oli kuin markkinoilla. Onneksi syvemmällä puistossa mellakka hiljeni ja päästiin Josen kanssa näpsimään kuvia. Muut lähtivät omille teilleen kun eivät jaksaneet odottee meitä. Vaikka Pekingin olympialaisita on kulunut jo pari vuotta niin vieläkin näkee olympialaistem maksotteja joka puolella. 4 lasta oli puettu kyseisten elikoiden pukuihin ja  niistä tuli räpsittyä aika reilusti kuvia.

(Olympialaisten maskotti)

Kierreltiin siksakkia ympäri puistoa ja räpsin varmaan pari sataa kuvaa. Taas rohkeni pari ihmistä kysyä meitä samaan kuvaan ja mentiinhän me. Puiston keskellä oli iso järvi jaettu kolmeen osaan ja rannoilla paljon kiviä, laitureita ja tuoleja missä mielellään vois köllötellä vaikka koko päivän ottamassa aurinkoa.

(Ei uskois että näkymät on keskeltä kaupunkia)

Parissa kohtaa rannan kivet oli veden pinnan alapuollella mustanaan sammakon poikasia elikkäs nuijapäitä ja pikkulapset pyydystivät niitä kuppeihin. Itsekin upotin muovipullon veteen ja kaudaisin varmaan 300 nuijapäätä pulloon ja kyllä lapset oli innoissaan. Josen kanssa tuumittiin, että tässä saattais olla lemmikki kilpikonnille hyvää ruokaa, joten otin nuijapäät mukaan.

(Tenavat saalistaa nuijapäitä)

Etuportin kupeessa oli iso seinä jonne ihmiset olivat kirjoittaneet nimiä ja niinpä päätimme mekin jättää puumerkkimme. Jonne oli rohkein piirteli puumerkin niin isolla että rupes hävettämään kesken kaiken ja löi miehelle naamanki punaseks. Puistoreissun jälkeen ravinteliin syömään ja illalla hotellilla maistoimme muutaman olusen synttärikakun ohella. Siitä sitten Houhain pikkupubeja lähdimme kiertelemään läpi, mutta ei ollut ihmisiä liikkeellä niin ilta tylsistyi äkisti.

 

Eilen, eli keskiviikkona Jose päätti että nyt suomen pojat miehistyy ja syö skorppionia. Wangfujingissa olimme ennenkin käyneet ja ensi tuntumalta paikka oli täynnä kalliita merkkiliikkeitä, joista ei hanninut mitään ostaa. Mutta pienestä väliköstä löytyikin kapea ja ahdas katu, joka oli kuulemma yksi Pekingin kuuluisista vuosisatoja säilyneista kauppakaduista. Kauppiaita oli joka puolella ja tinkiä sai enemmän kuin mitä kehtas. Ostelin postikortteja ja onnenamuletteja tuliaisiksi. Kävimme pelihallissa, jossa sai pelailla melkein ilmaiseski erilaisia videopelejä aina 10 vuoden takaa uusimpiin nykypäivän efektipainotteisiin mättöihin. Olisin ostanut hienon kangasmaalauksen 50 yuanilla mutta myyjä ei tiputtanut 80 alemmas. Juoksi kolmeen otteeseen perään nykimään hihasta, mutta kun ei kerta hinta tippunu ni ei kauppoja tullut.

Ruokakojuja oli joka puolella ja päätimme lämmitellä ensiksi syömällä miniskorppioneja. Tikkuun oli lävistetty 4 keltaista elävää pikkukaveria ja muutamalla yuanilla ne paistettiin paistoalustalla. Maku oli oikeastaa hyvä, vähän sama kuin pähkinää olis syöny. Kauempaa löytyi sitten isompia mustia skorppioneja ja pakko myöntää, että yksin olis jäänyt syömättä. Oli kaveri sen verran karvanen, että en olis ostanu jossei olis pakotettu. Lopulta sitten miehistyin ja rupesin mussuttamaan. Jalat ja häntä oli rapeita ja helposti syötäviä. Keskiruumis sisäelinten kanssa toi eksoottisen maun suuhun, mutta sen sai huuhdeltua pois oluella. Pää ja sakset tuottivat suurinta tuskaa, sillä panssari oli kovaa ja ei meinannut hajota palasiksi. En pureskellut päätä tarpeeksi kauan, niin jäi mokoma kurkkuun kiinni ja meinas nousta hyvät ruuat ylös. Sain pidettyä kuitenkin antimet sisällä ja kokonainen Tsingtao olut meni, että sai hiihdeltua palaset alas. Hyvä että tuli kokeiltua, niin saa sitten jälkeenpäin miehistellä että on tullu tuommonenki syötyä.

(OMNOMnomnomnom)

(Parempi kuva herkkupalasta)

Luokkakaverimme Wang ja Qing olivat kutsuneet meidät käymään viikonloppuna kotikaupungissaan ja päätimme tarttua tilaisuuteen. Tijian sijaitsee noin 160 km Pekingistä itään ja on melko likellä merenrantaa. Tämä "pikkukaupunki" oli vaivaisen 10 miljoonan ihmisen asuttama ja eihän se olekkaan kuin noin 2 kertaa enemmän kuin Suomessa asukkaita.

Matkaan lähdettiin 8:30 lauantaiaamuna kohti Pekingin itäistä juna-asemaa. Luotijunalla 330km tuntivauhdilla itse matka kesti noin 30 minuuttia.

Perillä Tianjinissä katunäkymä oli aika samanlainen kuin Pekingissä, jos otetaan pois puolet mainoksista ja katuruokaloista. Ulkomaalaiset oli ilmeisesti astetta harvinaisempia, sillä meitä tuijotettiin ja osoteltiin sormella paljon enemmän.

(Hauska kyltti vakavasta asiasta)

Ensimmäisenä suuntasimme perinteiselle kauppakadulle, jossa paljon erilaista nähtävää ja osteltavaa. Itse koitin etsiä taikatemppuiluja varten isoja kiinalaisia kolikoita, mutta olivat suurin osa liian rumia. Olisin ostanut puisen puddhan, mutta oli aivan liian iso ja painava. Kaikki hienot tuliaiset jää aina ostamatta kun ei oo matkalaukussa tarpeeksi tilaa :(

(Kullatun lohikäärmeen silitäminen toi onnea)

Nälkä tuli yllättäen ja kiinalaisten oppaidemme neuvosta söimme pikaravintolassa buffet tyyliin. tarjolla oli hullu määrä erilaisia ruokia ja kun jotain osoitit niin tarjoilijat kauhoivat lautasen täyteen ja lämmittivät sen. Söimme jao zia, lihatäytteisiä sämpyläitä, lättyjä, munanuudelia ja punapapu pullia. 6 hengen voimin tuli tilattua aivan liikaa ruokaa ja sen seurauksena 2,5 lautasellista ruokaa jäi syömättä. Onneksi Wangin naapurin koira oli kuulemma kaikkiruokainen, niin otettiin jämät mukaan.

Ruuan jälkeen oli vuorossa jonkin sortin temppeli. Minä ja Jose liimauduttiin jo portille kiinni, kun jäätiin kuvaamaan skeittaajien temppuja. Hyvin pojat veti ja ei kukaan ees kaatunu, vaikka koko ajan painostettiin kameran kanssa tekemään näyttävepiä temppuja. Itse temppeli ei ollut yhtä suuri kuin, missä aikaisemmin käytiin, mutta taisi olla kyllä isoimmat puddhat. Kuvia ei tietenkään saanut ottaa, joten jäi hienoimmat paikat ikuistamatta. ulkopuolella oli hemmetin korkea metallinen torni jonne sai heitellä kolikoita. Mitä korkeammalle sai kolikon jäämään, sitä enemmän onnea oli luvassa. Itse pääsin 4. kerrokseen asti.

(Järkkärillä ois taas saanu paljon parempia kuvia)

(Kolikon keittoa. ite pääsin vaan 4. kerrokseen)

Seuraavana suuntasimme Wangin kotiin, joka oli aika tiivistä asuinaluetta. Kerrostalo asunto oli kolmio, jossa pieni keittiö, alttarinurkkaus ja hemmetin kylmät lattiat. Isä ja äiti olivat järjestäneet astetta komeammat ruuan meidän kunniaksi, josta osa oli itse tehtyä ja osa ostettua. 11 erilaista ruokalajia oli tarjolla ja jos muistan oikein niin menyy oli seuraavanlainen: paistettua rapua, herne-lotusjuuri-sieni-pähkinä-paprika-lautanen, mustekalaa ja kanaa, katkarapu-tofu-vihannes-lautanen, hemmetin ruotosta kalaa suomujen kanssa, tofu-makkara-sörsseli, herne-chili-tsydeemiä, itse tehtyjä jao zia eli lihataskuja, maapähkinöitä ja kirsikkatomaatteja. Tämän kaiken ohella oli tarjolla olutta ja 38% riisiviinaa (bai jiu). Ruuan ohella isäntä patisti meistä syömään ja juomaan aina vaan enemmän. Rupes isännän poskia punottamaan ja hymy levenemään aika lailla, kun kuppia kohoteltiin. Olo rupesi olemaan jo aika hämmentynyt kun koko perhe oli satsannut järjettömän paljon meitä varten ja kaiken lisäksi äiti oli ostanut meille temppelistä munkkien tekemät rannekorut, jotka aikaisemman silmäyksen perusteella eivät olleet ihan halvimmasta päästä.

Ruuan päätteeksi käväisin suihkussa ja totesin lämminvesivaraajan arveluttavan pieneksi ja oli asennettu vielä kattoon roikkuman. Suihkun jälkeen sai laittaa päälle kattoon upotetut lämpölamput, niin ei tullut vilu kun kuivatteli. Aivan järjettömän hieno keksintö. Tämän jälkeen suuntasimme nuorisoporukalla KTV:hen (kiinalainen karaoke) iltaa jatkamaan. Kylläpä rupesivat kiinalaisetkin lauleskelemaan kun olivat muutaman oluen juoneet.

(Perhepotretti. Vasemmalla Wang keskellä isä ja äiti. Qing oli kameran takana)

(Vaatimaton pikku iltapala)

Illan tunnelmat tiivistettynä: uskomattoman hienoa!! Lopuksi palasimme taksilla perheen kotiin ja huomasimme, että perhe itse nukkui sohvilla ja vierassängyillä ja meitä varten oli isännän ja emännän sänky petattuna. Siinä sitten vietimme Jonne ja Josen kanssa miehisen yön samassa sängyssä.

Aamulla oli lähialueelle iskenyt sähkökatko ja isäntä kipaisi hakemassa meille aamupalaksi kasvis bao zia ja oli kyllä parempaa mitä olin Pekingissä maistanut. Kamat ottettiin kantoon, perhe hyvästeltiin ja käteltiin kolmeen otteeseen. Päätettiin vielä kiertää yksi paikallinen kauppakatu, jossa oli paljon erilaisia vaatekauppoja, ruokaloita ja muuta kivaa. Mukaan tarttui pari hemmetin halpaa ja hyvää paitaa, tennarit ja hassun hauska vyö. Maistoin myös paikallista punapapu-mehujäätä, jota kaikki näyttivät syövän. Roskiinhan tuo meni kahden haukun jälkeen. Ei oikein ollut Teron makuun. Päivä oli aika kuuma. Saastepilvien takaa ei aurinkoa näkynyt, mutta paahde tuntui sitäkin paremmin. T-paitasillaan sain kiertää koko päivän.

Siitäpä sitten taksilla juna-asemalle ja takaisin kotiin. En olis kyllä uskonut, että Peking voi tuntua näin kotoisalta paikalta palata takaisin.

Keskiviikon iltapäivätunteina oli taas crossculture communicationia ja opettajamme Ting Ting vei meidät tällä kertaa Pekingin länsipuolella sijaitsevaan West Mountain Park -puistoon. Heti parkkipaikalla luulin, että meille myydään ilotulitteita, mutta kyseessä olikin hurja valikoima erinäisiä suitsukkeita, joista suurimpia saattoi verrata kotitekoiseen jätkänkynttilään. 10 yuanin sisäänpääsymaksulla näimme valtavan määrän koristeellisia temppeleitä, suitsukkeiden polttopaikkoja, rukousalttareita ja marmoriveistoksia. Pienissä temppeleissä oli äärettömän yksityiskohtaisia kullattuja buddhoja, joiden ympärillä lojui vainajille tuotuja ruokia. Muistaakseni kävimme ainakin neljässä eri temppelissä sisällä, ja jokaisessa oli erilainen buddha. En päässyt selville, että oliko eri temppeleillä eri tarkoitus, mutta jokaisessa oli kuitenkin buddha ja alttari keskellä ja reunoilla 2-4 suojelijajumalaa, jotka olivat massiivia 5 metrisiä koristeellisiä sotilaita. Joka puolella oli kuvauskielto kylttejä,niin ei kehdannut itse buddhista räpsiä kuvia.

(Yhden temppelin sisäänkäynti)

(Yksi temppelin suojelijoista)

 

(Pikkutarkkoja veistoksia joka puolella)

Aina väliin tuli vastaan seinillä roikkuvia kelloja, joita sai heitellä vanhoilla kiinalaisilla kolikoilla pientä maksua vastaan. Joka kellolla oli oma nimensä: onni, rakkaus, rikkaus, ystävät, terveys...jne. Aina kun kelloon osui kolikolla, niin kyseistä hyödykettä oli ilmeisesti luvassa.

Reissu rupesikin äkkiä kallistumaan lenkkeilyn puolelle, sillä kävelyreitit veivät lopulta rinteen/vuoren huippua kohti ja tuli yllättäen lenkkareita ikävä. Matkalla kuitenkin tuli nähtyä sen verran hienoja maisemia, että pieni hiki ei haitannut. Huipulle kun päästiin, niin oli jo varma että t-paita menee pesuun ja ainoastaan alastulo oli vielä epäselvä. Alas pääsi 50 yuanin hintaan, joko korihissillä, tai metallirailoa pitkin mutkittlevalla jarrukelkalla. Olimme kaikki jarrukelkan kannalla, mutta juuri saavuttuamme laite oli testauksen alla ja kuulemma 30 minuuttia olisi pitänyt odottaa. Heitimme kolikkoa ja päädyimme laskeutumaan alas kävellen. Jonne ja Matthias kirosivat kolikon heiton ja ottivat korihissin alas. 

(Loppusuoralla Josea hapotti)

Paluumatkan alas teimme siis Josen ja Ting Tingin kanssa ja reitti oli kyllä upea. muutaman sadan metrin pätkä oli rakennettu niin, että rinteeltä valuva vesi sai kulkea alas omia väylöjä pitkin ja polut kulkivat vieressä. Näkymää on vaikea selittää mutta uskokaa nyt kun sanon, että hieno oli!!!!

Alas päästiin ja kamerassa oli taas yli sata uutta kuvaa. Voimat meni reissussa täysin. Automatkalla tuli jo pilkittyä ja kun mahan täyttä hotellilla sweet and sour possulla, niin unihan siinä tuli. Suunnitelmissa oli lähteä illalla vielä kaupungille, mutta taas jäätiin kaikki hotellille jalkoja lepuuttamaan. Noh, huomenna vapaapäivä, niin sitte on taas aikaa.

Tänään vietetään kuolleiden muistopäivää ja se tiesi vapaata koulusta. Hain tuossa vähän katuruokaa, että jaksaa taas kirjotella blogia.

Lauantaina saimme kutsun opettajamme Shannonin kotiin tekemään ja syömään kiinalaista ruokaa. Tupaan kun tultiin, niin siellä isä Peter jo väänsi tottunein sormin jao zia. Kädet pestiin ja rupesimme hommiin isännän opastaessa kädestä pitäen. Muutaman yrityskerran jälkeen hommaan pääsi jyvälle, vaikka tulos ei täysin vastannutkaan isännän tekemää mallikappaletta. Eli siis jao zi on taikinatasku jonne laitetaan täytteeksi kasviksia, lihaa, kalaa, kanaa tai ihan mitä vaan mieli tekee. Näissä meidän tekemissä taisi olla täytteenä ainakin katkarapua, sieniä ja sipulia.

Perheen 15 vuotias poika Peter jr. näpsi kuvia meidän sähellyksistä ja uskaltaitui jopa puhumaan meille vähän englantia. Aina vähän väliä äiti koitti kuiskia pojalle kiinaksi että "puhu nyt sinäkin jotain!!", kun oli poika sen verran vähäpuheinen.

Lopuksi söimme omat tekeleemme ja kyllähän ne sitten maistuikin. Jao zia kasteltiin viinietikkaan ja chiliin, jotta saatiin vähän lisää makua ja päälle mussutettiin vesimelonia. Sen verran täyteen tuli, että päätimme jäädä hotellille vaikka tarkoituksena oli lähteä illalla kaupungille. Ehkä parempi niin.

(Itse tehtyä jao zeja)

Sunnuntaina noin klo 11 lähdimme käymään CCTV-tornin alla sijaitsevassa akvaariossa. Lipusta köyhdyimme 85 yuania eli reilut 9 €. Kalat ja kilpikonnat oli jo nähty eläintarhassa, mutta tällä kertaa pääsimme näkemään pingviinit ihan läheltä. Kivoja veijareita kun seurasivat kättä lasin läpi kilpaa ja näyttivät jopa ihan viihtyvän , toisin kuin eläintarhan useimmat elikot. Pikkumeduusat kun pyörivät sadan kappaleen laumoissa spottivalojen alla, niin oli sen verran vaikuttava näky, ettei kamerakaan pystynyt tallentamaan kaikkia värejä. Toinen vaikuttava näky oli akvaariotunneli, jossa päästiin liikkumaan kaarevassa lasikäytävässä akvaarion pohjalla ja nähtiin joka suunnassa jättirauskija, haikaloja, rapuja ja muita otuksia, joiden nimistä ei ollut tietoa.

(Pari meduusaa)

Akvaarion jälkeen palasimme hotellille vähentämään vaatetta, kun keli rupesi olemaan jo erittäin kesäinen. Itse kun käveli t-paitasillaan ja farkun lahkeet käärittyinä, niin rupesi keräämään kadulla hämmästyneitä katseita. En ymmärrä miksi, mutta kaikilla muilla oli vähintään paita, neule ja toppatakki ja ehkä vielä pipokin. Lämmintä oli auringossa varmaan 25 astetta ja tuulesta ei tietoakaan.

Bussilla suunnistimme silkkitielle ja itse luulin paikkaa pitkäksi kaduksi, joka on täynnä kauppoja, mutta kyseessä olikin iso 5 kerroksinen marketti, jossa tajuton määrä piraattituotteita ja ulkomaalaisia turisteja. Ilmeisesti suomalaislla on kaikilla vähän samaa näköä, kun osa myyjistä rupesi puhumaan suomea heti ensinäkemältä. Tarkoituksena oli lähteä vaan kelloa ostamaan, mutta yhdessä kerroksessa tarjolla ainakin 600 eri mallia. niin ei enää tiennyt mitä haluaa. Yksi kello tarttui mukaan ja 150 yuanilla eli noin 17 eurolla, mutta pitää palata myöhemmin takaisin ostamaan lisää.

Kaiken tinkaamisen keskellä iski nälkä ja päätimme koittaa paikallista suomalaista ravintolaa nimeltään Take 5. Ruokalistasta poimimme muun muassa porilaisen, lihapullat muusilla ja lihapiirakan. Itse valitsin jauhalihakastikkeen muusilla ja kyllähän se oli jo aika lähellä suomalaista makua. Suurin yllätys oli kuitekin se, että ruuan sai popsia naamaan jääkylmän talon lonkeron kanssa ja se jos mikä oli suomalaista!! Asiakkaina kuului olevan muutama muukin suomalainen ja näkyi olevan iltasanomia tarjolla. Hinta oli tasokkaan ravintolan mukainen. mutta kyllä sen lompakko kesti kun laski hinnan mielessään euroiksi.

(Kylmää lonkeroa kiinasta asti)

Ruuan jälkeen vielä 1.5 tunnin reissu silkkitielle ja sieltä taas väsyneenä ja jalat turvonneina hotellille. Reissulta käteen jäi kello, 2 sormusta, 1 rannekoru, tekninen juoksupaita ja parit tuliaisostokset. 

Tiistai-iltapäivän tunteina oli luvassa vapaamuotoisia Crossculture Communication -tunteja. Tällä kertaa lähdimme opettajamme Ting Tingin kanssa käymään tea housessa. Bussilla päästelimme kielletyn kaupungin länsipuolen puistoon, jossa tea house sijaitsi. Itse puistossa oli muutama kuvan arvoinen näkymä, mutta sateen vuoksi jäi enimmät kuvat ottamatta.

Itse tea house taisi olla Pekingin vanhimpia ja tunnetuimpia tapaamispaikkoja, jossa poliitikot ja ylempi herrasväki hieroi tuttavuutta ja piti yllä profiilia. Kuuden hengen voimin istuimme pöytään ja ihmettelimme kun tarjoilija suoritti seremoniamaisen teen valmistuksen. Purut kuppiin ja ensimmäiset kuumat vedet oli vain purujen herättelyyn ja kuppien lämmitykseen. Huljuttelun jälkeen kaikki kupit kaadettiin puisilla pihdeillä tyhjäksi. Toisella kertaa tee kaadettiin kapeisiin ja korkeisiin kuppeihin, joihin päälle laitettiin normaali kuppi kanneksi. Koko systeemi käännettiin itse ylösalaisin ja pöydän taitavimmat, allekirjottanut mukaanlukien, selvisivät tehtävästä tippaakaan läikyttämättä. Tämän jälkeen koeputkimaista kuppia pyöriteltiin käsien välissä, haisteltiin aromeja ja annettiin terveellisten höyryjen päästä silmiin. Itse teekuppiin tartuttiin lohikäärmeen kouralla, eli kolmella sormella ja hameväen kuului pitää pikkusormi pystyssä. Kuppiin mahtui antimia noin 3 pullonkorkin verran, eli noin 1 suullinen. Ensimmäinen kupillinen juotiin kolmella kulauksella, joissa 2 ensimmäistä valmisteli suun makunystyröitä ja vasta kolmannella kulauksella teen oikea maku tuli esiin.

Astetta monimutkasempi tee hetki oli siis kyseessä ja aina kun kupin kumosi naamaan niin tarjoilija täytti sen heti uudestaan. Kahta eri tee laatua maisteltiin, joista toinen meinasi nousta ylös jo neljännen kumpin jälkeen. Teeleipänä nautimme opettajamme tarjoamia kurpitsa-, viherpapu- ja punapapuleivonnaisia. Yllättävän hyvin sopivat teen kanssa yhteen.

Kyseisen visiitin aikana nautimme arviolta noin 30 kupillista teetä, tutustuimme historiikkiin ja soitimme king size -kokoista kannelta.

Keskiviikkona oli iltaohjelmassa hot pot-ruokailua ja amerikkalaisen Kevinin kaksoisveli Brian oli saapunut kiinaan yllätysvisiitille. Pojilla oli sen verran samaa näköä, että kun Brian esiintyi Kevininä muutaman tunnin ajan, niin ei kukaan huomannut mitään eroa. Illalla yllätysvisiitti paljastettiin Kevinille ja juhlathan siitä sitten syntyi. Lähtivät pojat vielä kapakkiin illan päälle, mutta päätettiin jäädä kiltisti hotellille Jonnen kanssa. Josko sitten lauantaina vaikka lähtis liikekannalle.

(Matalista kupeista juotiin ja korkeista haisteltiin)

(Possun muotosia kurpitsa teeleipiä)

(Teetarjoilija soitti perinteisen veisun jykevällä kanteleella)

(Vasemmalla Kevin, oikealla Brian. Vai miten meni...?)